Hellou ja anteeks ku en oo kirjotellu.. Mutta mun oma kone ei toimi, ja mahollisuudet käydä koneella, on ollu sellasia,ettei mulla oo sitten ollu aikaa kirjottaa, vaikka on monta kertaa ollu meina.
(Kuvia ei siis oo tulossa, koska en oo omalla koneella.. :/ )
Kyllä kait tää maha sais kohta jo poksahtaa.... Okei, ei ehkä iha vielä ku viikkoja on se 32+4, mut kyllä rupee itestä jo tuntumaan siltä, etten millään jaksas aina kannella tätä mukana... mutta ku ei sitä kotiinkaan voi jättää... :D
On päiviä kun ois virtaa niinku duracell pupulla ja sit on päiviä ku ei jaksas tehä mitään.. :) ja kaiken hyvän lisäks tuo poju tuolla vaan kasvaa, ja sen mukana mahakin. Kohta en varmaa jaksa liikkua mihinkään...
Noh, jospa se tästä. Sais vielä muun elämän kondikseen ni ois ihan kivakin sitten kannella tätä palloo, mutta taitaa mun kohalla jäähä haaveeks...
maanantai 20. elokuuta 2012
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Eikä millää pahalla, joo moikataan, ku tavataan.
Hellou...
Kyllä taas tuntuu, että nää päivät vaan on toinen toistaan pahempia. Tai en tiiä pahempia, mut tuntuu, että päivästä päivään ei vaan jaksais aina miettiä asioita joita pitäs sanoo, mut ei vaan koskaan saa sanottua...
Ehkä parempikin toisaalta, että ei saa sanottua yhtään mitään ainakaan ääneen. Pakkautuuhan ne ajatukset kyllä niin, mutta parempi kuitenkin näin...
Jos mä joskus tästä vielä kuntoudun niin, että mun ei tarvii hakee TAAS apua, mä lupaan, että mä puhun kaikille niille, joille mun ois pitäny puhua!! Mut sitä päivää me tuskin tullaan näkemään, että sinänsä aika turha lupaus.. :D
Tuntuu taas, ettei jaksa aamulla nousta vaikka kuinka menis aikasiin nukkumaan... Pitäs varmaa olla nukkumatta yks yö, ni jos sitte helpottas, sais unirytmit kohalleen.. varsinkin sitten kun työtkin alkas ens viikolla... voihan kakka sanon minä...
No joka tapauksessa, kiva jos joku viittii lukee, mutta ainaki tiiän sen, että mun elämä on perseestä ja mä tiiän, että mä en jaksa vaikka mä väkisin yritänkin...
viimestään ens viikolla loputkin ihmiset jotka on ollu mun ympärillä, unohtuu ja unohtaa mut...
ei mulla muuta.
Kyllä taas tuntuu, että nää päivät vaan on toinen toistaan pahempia. Tai en tiiä pahempia, mut tuntuu, että päivästä päivään ei vaan jaksais aina miettiä asioita joita pitäs sanoo, mut ei vaan koskaan saa sanottua...
Ehkä parempikin toisaalta, että ei saa sanottua yhtään mitään ainakaan ääneen. Pakkautuuhan ne ajatukset kyllä niin, mutta parempi kuitenkin näin...
Jos mä joskus tästä vielä kuntoudun niin, että mun ei tarvii hakee TAAS apua, mä lupaan, että mä puhun kaikille niille, joille mun ois pitäny puhua!! Mut sitä päivää me tuskin tullaan näkemään, että sinänsä aika turha lupaus.. :D
Tuntuu taas, ettei jaksa aamulla nousta vaikka kuinka menis aikasiin nukkumaan... Pitäs varmaa olla nukkumatta yks yö, ni jos sitte helpottas, sais unirytmit kohalleen.. varsinkin sitten kun työtkin alkas ens viikolla... voihan kakka sanon minä...
No joka tapauksessa, kiva jos joku viittii lukee, mutta ainaki tiiän sen, että mun elämä on perseestä ja mä tiiän, että mä en jaksa vaikka mä väkisin yritänkin...
viimestään ens viikolla loputkin ihmiset jotka on ollu mun ympärillä, unohtuu ja unohtaa mut...
ei mulla muuta.
perjantai 22. kesäkuuta 2012
Jossain korkealla leijuin, uskoin siihen, mä etten koskaan enää joutuis viereltäsi lähtemään.
Voi elämä..
kyllä kait tää homma levii käsiin.... TAAS....
Päivästä päivään vaan miettii, että miks mä en anna ittelleni lupaa näyttää miltä musta tuntuu, ja hakee apua... Mut silti vaan joka päivä tuun siihen tulokseen , että ei vielä, ei nyt.. kyllä mä kestän...
Kyllä kait mä kestänkin helkkarin pitkään, mut sit ku se vika tikki tulee, (joka on kyllä tullu jo) ni pää leviää totaallisesti. Ehkä ekan kerran painostamana, ja opettamana jotenki vielä vaan kituuttaa...
Mä en ymmärrä sitä että neki ihmiset jotka oli mulle läheisiä, on hylänny mut nyt ihan kokonaan, Ei mulla oo ketään sellasta joka oikeesti musta välittäs.. on mulla pari kaveria joo, jotka sit hylkää ku oikeesti tarviisin jonkun siihen, ees olemaan, vaikka ei haluis kuunnellakkaan, tai kuuntelemaan. Miten vaan... Siedän kaikilta kaiken, koen että oon omat haukkuni ansainnu ja kuuntelen ne aina korvat luimussa. En ees yritä enää puolustaa itteeni, vaikka asia josta mua syytetään on aivan täyttä paskaa. Mä vaan oon, kuuntelen ja annan olla...
Ei tää voi enää jatkua näin...
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Ja niin yksinäinen jotta, ja se on aivan totta, Hän yksinänsä eli ja piikein piikitteli ja piikkikuoren alla sitten itkeskeli...
Kylläpä on taas fiilis, että pää leviää...
Päivät vaan menee, toinen toisensa jälkeen, ja tuntuu ettei elämä mee oikein mihinkään suuntaan... Tai meneehän se.. Päivä kerrallaan... Kun vaan jaksais aina sen paskan mitä niskaan kaadetaan.
Okei, mulla on uus kämppä jo ja muutto eessä...
Ja se toinen asia, josta ei kovin moni tiiä sujuu ihan omalla painollaan... Lääkäreitä ootellessa...
Mutta joo....
en osaa sanoo enää muuta. Oon nii loppu...
tiistai 27. maaliskuuta 2012
En mitään, en ketään..... Enemmän kuin sua...
Ehkä asiat sittenkin järjestyy... toivotaan että ne menee nyt eteenpäin omalla painollaan ja joskus vielä tekin näätte, miten ihminen on oikeesti onnellinen.... <3
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Hold Me Tight Before I Die
http://www.youtube.com/watch?v=G7V6HmgXV20&feature=related
Päiviä kun mietin onko missään mitään järkeä. Miks ei voi vaan antaa periks ja mennä niinku ite haluaa, eikä tanssia jonkun toisen pillin mukaan... Ja joskus luovuttaa, eikä vaan väkisin jaksaa kuunnella päivästä toiseen toisten vittuilua, haukkumista ja halveksuntaa..
Mä vaan tahon, että sä oot onnellinen, se riittäs mulle. Ja toivon, että sä ymmärtäisit mitä kaikkee sä voisit saada, jos vähän ees antaisit periks...
Päiviä kun mietin onko missään mitään järkeä. Miks ei voi vaan antaa periks ja mennä niinku ite haluaa, eikä tanssia jonkun toisen pillin mukaan... Ja joskus luovuttaa, eikä vaan väkisin jaksaa kuunnella päivästä toiseen toisten vittuilua, haukkumista ja halveksuntaa..
Mä vaan tahon, että sä oot onnellinen, se riittäs mulle. Ja toivon, että sä ymmärtäisit mitä kaikkee sä voisit saada, jos vähän ees antaisit periks...
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Miksi tarjoat kaunista, hienoa rakastajaa? Kun hänkin vielä lähtee pois ja sitten mä itken, kaipaan
Elämä vie, elämä tuo, ensin kädestä syö, sit sielusta juo.
Voi elämä, että siitä on kauan ku oon viimeks kirjottanu.. mutta mulla on syyni, joista osan aion nyt kertoo tässä.
Ensinnäkin, mä olin mielenterveys osastolla masennuksen takia kuukauden. Ensin siilinjärvellä ja sitte loppuajan Kuopiossa, enkä oikein tiiä pitäskö mun olla siellä vieläkin.. Mutta kyllä se autto. Ihan hirveesti. En tiiä miten oikein kertoo tästä. Oon kyllä sanonu avoimesti jos joku on kysyny, että missä oon ollu, mut en oikein osaa kertoo, jos ei kukaan kysy mitään. Mut mielelläni siitä puhun, ja kerron. :)
Toisiin siellä oleviin ihmisiin tutustuu jotenkin paljon helpommin, kuin muihin. Jotenkin se, että ne ihmiset on samassa tilanteessa kun ite auttaa jotenkin sisäistämään sen, ettei niitä haittaa se millanen toinen on, vaan ne ymmärtää jos ei aina jaksa tai pysty kaikkeen. Vaikka nykypäivänä masennus on tosi yleinen sairaus, ei siitä puhuta tarpeeks, eikä ne jotka masentuu, tajua hakee yleensä apua ajoissa. Eivätkä edes uskalla... Mäkin odotin liian kauan.. Mutta tässä onneks vielä ollaan... :) Ja oon helvetin kiitollinen niille kaikille, jotka on mua tukenu ja auttanu jaksamaan ja käyny kattomas osastolla... ei se oo sellanen paikka kun kaikki kuvittelee, vaikka siellä lukittujen ovien takana eletäänkin.
Toisesta asiasta en kerro vielä. Kuulette senkin kyllä vielä.. :D
Mut toistaseks, on taas menny paremmin ja jaksaa taas. :) kyllä asiat aina jotenkin järjestyy, tavalla tai toisella. :)
Nää kuvat taitaa olla vielä niiltä ajoilta kun en ollu menny osastolle, mutta siltä ajalta ku oon siellä ollu, ei oo juuri kuvia, niin en voi niitä laittaa... mut nyt pois tulon jälkeen toki on.. niitä lisää tässä joskus :)
Nyt tupakalle.. toivottavasti joku vielä jaksaa lukee..
Voi elämä, että siitä on kauan ku oon viimeks kirjottanu.. mutta mulla on syyni, joista osan aion nyt kertoo tässä.
Ensinnäkin, mä olin mielenterveys osastolla masennuksen takia kuukauden. Ensin siilinjärvellä ja sitte loppuajan Kuopiossa, enkä oikein tiiä pitäskö mun olla siellä vieläkin.. Mutta kyllä se autto. Ihan hirveesti. En tiiä miten oikein kertoo tästä. Oon kyllä sanonu avoimesti jos joku on kysyny, että missä oon ollu, mut en oikein osaa kertoo, jos ei kukaan kysy mitään. Mut mielelläni siitä puhun, ja kerron. :)
Toisiin siellä oleviin ihmisiin tutustuu jotenkin paljon helpommin, kuin muihin. Jotenkin se, että ne ihmiset on samassa tilanteessa kun ite auttaa jotenkin sisäistämään sen, ettei niitä haittaa se millanen toinen on, vaan ne ymmärtää jos ei aina jaksa tai pysty kaikkeen. Vaikka nykypäivänä masennus on tosi yleinen sairaus, ei siitä puhuta tarpeeks, eikä ne jotka masentuu, tajua hakee yleensä apua ajoissa. Eivätkä edes uskalla... Mäkin odotin liian kauan.. Mutta tässä onneks vielä ollaan... :) Ja oon helvetin kiitollinen niille kaikille, jotka on mua tukenu ja auttanu jaksamaan ja käyny kattomas osastolla... ei se oo sellanen paikka kun kaikki kuvittelee, vaikka siellä lukittujen ovien takana eletäänkin.
Toisesta asiasta en kerro vielä. Kuulette senkin kyllä vielä.. :D
Mut toistaseks, on taas menny paremmin ja jaksaa taas. :) kyllä asiat aina jotenkin järjestyy, tavalla tai toisella. :)
Nää kuvat taitaa olla vielä niiltä ajoilta kun en ollu menny osastolle, mutta siltä ajalta ku oon siellä ollu, ei oo juuri kuvia, niin en voi niitä laittaa... mut nyt pois tulon jälkeen toki on.. niitä lisää tässä joskus :)
Nyt tupakalle.. toivottavasti joku vielä jaksaa lukee..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)